Tänään on uuden elämäsi ensimmäinen päivä.

Lämpimästi tervetuloa Sielunpolun sivuille!

Uskaltaisitko sanoa KYLLÄ, unelmillesi ja luoda sellaista elämää, josta todella haaveilet?

Uskon, että jokaisella on mahdollisuus siihen - ilman suuria perintöjä, loputtomia tutkintoja tai vuosien kokemusta asiantuntijatehtävistä. Kyllä - se on mahdollista myös sinulle! 

Olen itse aloittanut nollasta, mutta elän silti elämää, josta aiemmin vain haaveilin.

Asunto ulkomailla, mahdollisuus aika- ja paikka rajoittamattomaan työntekoon, innostavia ihmisiä ympärillä, hauskuutta, iloa ja runsaasti vapaa-aikaa ilman, että siitä saa maksaa valtavaa hintaa stressin tai huolien muodossa.

Entä voisitko sinä tehdä saman? Herätä joka aamu onnellisena ja innostuneena näkemään, mitä tuleva päivä tuo tullessaan? 

Aivan varmasti.

Entä miltä elämäsi voisikaan näyttää, jos päättäisit aloittaa jo tänään?

Oletko valmis unelmillesi?

On harvinaista nähdä ihmisten tekevän aidosti pysyvä, suuri muutos omaan elämäänsä - johtuen uskomuksistamme sekä ajatus- ja toimintamalleista, joista emme ole tietoisia.

Unelmiesi edessä on todellisuudessa vain yksi asia: sinun omat ajatuksesi. Muuttamalla omia ajatuksiasi käynnistät suuren muutoksen elämässäsi.

Sielunpolku auttaa sinua tuon muutoksen tekemisessä. 

Sivuston perustaja

Nimeni on Sonja. Olen Sielunpolun perustaja ja toimin kouluttajana kursseilla. Haluan lyhyesti kertoa siitä, miksi perustin tämän sivuston.

Päämääränäni elämässä on aina ollut vapaus. Vapaus kaikilla tasoilla. Se on asia, jota olen tavoitellut enemmän kuin mitään muuta. Henkinen matkani alkoi jo nuorena ja siitä lähtien jalkani ovat olleet tukevasti henkisellä tiellä.

Alkuvuonna 2025 maailmankaikkeus tarjosi minulle roolia, jossa voisin jakaa tietoa ja ymmärrystä sielun polusta tulkintojen muodossa. Yksi asia johti toiseen ja sain paljon tukea tämän tehtävän vastaanottamiseen.

Vaikka olen jo vuosia pitänyt blogia ja tehnyt erilaisia koulutuksia, työni ei ollut koskaan ottanut merkittäviä askeleita - ennen kuin nyt. 

Kirjojen ja muiden ihmisten sijaan aloin kuunnella oman sieluni ääntä. Mihin minua todella ohjataan? Olenko menossa sieluni valitsemaan suuntaan?

Mitään sattumia tai virheitä ei ole. Et ole täällä sattumalta vaan siksi, että kaipaat muutosta. Sinäkin olet kuullut sielusi äänen. Olet valmis seuraavaan askeleeseen elämäsi ja sielusi matkalla. 

Sielunpolku on ainutlaatuinen sivusto, jonka avulla voit löytää tehtäväsi maailmassa ja ottaa suuria askeleita henkisessä kehityksessäsi. 

Olen luonut kursseja, valmennuksia ja tulkintoja, jotta sinä voisit saada yksinkertaisia ja selkeitä ohjeita omalle matkallesi. 

Kuuntele meditaatio heti